Ruokablogilistan kärjessä

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Sunnuntaihamppari

 Ensin on hyvä varmistaa ja valmistaa kylmät soosit, hillot sekä pikkelsit.

Chilivalakosipulimajoneesi blenderissä:
kananmuna
2 rkl sinappia
persiljan jämät eli kourallienn
5 kynttä valakosipulia
punanen chili
keltanen chili
2 rkl soijaa
4 rkl ketsuppia
2 rkl HP-soossia
yrttimausteita pari lusikallista
suolaa
0,5 dl sokeria
rkl väkiviinaetikkaa

Kaikki konneen pohojalle vain suoraan.
Kone käyntiin.

Lisää
0,6 dl kiehuvaa nestettä, itse käytin omppumehua
Kone käyntiin.
Rupea lorottelemaan ölijyä sekkaan niin palijon että on ittele sopevan paksua. Mie laitoin vajjaan puol litraa.
Kaaja vaikka lasipurkkiin ja jääkaappiin jähtymmään.

Minen mittään oikeita mittoja käytä ko lorottelen aina vaan menemään kaikki tai ruutaan tahi huiskuttelen niin mitat voi olla jokseenkin suuntaa antavia. Toki jokkainen soveltakkoot omale kielelle hyväksi.

Chilihillo:
800 g / 8 isoa tomaattia
2 suippopaprikkaa
1 iso porkkana
4 isoa ykskynsivalakosipulia
Muutama desi vettä.
Suolaa.
Pese, kuori, palottele, keitä.

Pari sipulia silputtuna
Pikkukattilan pohjallinen oliiviölijyä
Laita nämä möhimään.
10 chiliä saksitaan palasiksi
1 keltanen paprika pikkupaloiksi
Lissää pikkukattillaan.

Muussaa tomaattiseos sauvasekottimella jahka valamis. Eli porkkana o kypsä.
Nosta takasin levylle.
Lissää:
0,5 dl väkiviinaetikkaa
Mustapippuria
Suolaa
Yrttimausteita

Kippaa pikkukattila seokseen. Näitä älä muussaa. Saa kivemman suutuntuman.
Lissäile hillosokeria 4-5 desiä ja anna poreilla miedolla lämmöllä vaikka 20 min.
Jähytä. kippaile kippoihin ja säilytä kylymässä.

Kurkkupikkelsin ohoje oliki tuolla Hei me säilötään ! - kirijotuksessa joten en laita sen resähtiä tähän.

Alotama itte ruoka tuosta puolen kilon läskipossufileestä. Eikäkö uuni päälle n 200´C.
Possun kuutioin melkolailla nopiksi.
Teflonpinnotevuoka johon loraus chiliölijyä (tämä taas sitä omatekosta).
Possut sinne, hunajaa ristiinrastiin, grillimaustetta niin että näkkyy, cayannepippuria lusikallinen ja savupaprikaa maustemitallinen taikka sitten kaks. Lopuksi suolaa sopevan paljijon. Ja uuniin.

Sitten tehhään leipätaikina ja leivottaan niistä sämpylöitä.
Mie tein melko kookkaita ja niitä sain aikaseksi 7.
Elikkä vettä kutajoinki 4 dl , jauhoja 8 dl, pss kuivahiivaa, hunajaa loraus, suolaa pari kierrosta, basilikaa ja oreganoa sekä oliiviölihyä toista lusikkaa.
Pellille nostelun jäläkeen leikkasin saksillä toisen sivun muka auki. Sitten ne sai kohota vielä uuestaan.

Lihat vain nostetaan alemmas että sämpylät mahtuu kaveriksi uuniin. Possupaloja on hyvä käyttää jonku tovin vällein ulkona ja hämmäyttää ettei vain pinta pala ja pohoja keity. Tullee tasasempia. Maista välliin ja lissää mausteita jos on tarves. Mie taisin possuja paistella yhteensä ainaki tunnin. Kato ko tuli ne leivätki siinä ohessa. Taikinan teko, kohotus, leivonta, kohotus, uuniin.

 Leivät saa kypsyä 25 min tai kunnes rusehtava pinta eli kypsä.

Ko kaikki on uunissa duunissa tai jääkaapissa jähtymässä niin tehe salaatti.

Salaatti:
jääsalaattia
keräsalaattia
punasipuli
porkkana
limeä
yrttisuolaa

Revi, nyvi,leiko,suikaloi,raasta,puristele,sekota. Valmis.

Raasta juustoa pari desiä vielä ja kyllä ne alakaa olleen tässä kaikki.


Kaikki ulos uunista. Kipot kupit kapustat esille.  Varaa rulla talouspaperia pöytään tai muuta pesulappua.



Sitten vain tee se itse-  täyteleipä ! 

P.S. Illalla kuulema saan tehä jäähneistä lihoista soosin ko olivat sen verta maukkaasa liemesä.






perjantai 23. elokuuta 2013

Parempaa ko pyttäri

Tässä tarvittaan vuoka, uuni 200 ´C

10 pottua josei kamalan isoja
1 porkkana
1 paprika
1 iso sipuli
1 pkt hot chili makkarraa
1 prk ruokakermaa
20 g voita
mustapippuria
suolaa
oreganoa

Potut,porkkana,sipuli,paprika kaikki altaaseen huuhtele,kuori ja suikaloi/viipaloi.
Viipaloi makkara.
Kaikki hyrskynmyrskyn. Sitten voiklönä pitkin pintaa nokareina vähän joka reunaan siis.
Kaaja kerma sekkaan.
Pippuria ja sekä suolaa ja oreganoa kunnes pinta peittyy.

Eiku uuniin.
Saa olla ihan niin kauan että kasvit on imeny joka tipan nestettä.
Pari kertaa otin uunista ulos ja heilautin.
On mehukasta.
Itte paistelin melki 2 tuntia.

Oli sitten semmosta herkkua ettei hellukaan pilannu sitä millään soosilla kuten ketsupilla.



keskiviikko 21. elokuuta 2013

Punajuuri-Aura-Pastaa ittekekkastuna

Otsikko kertonee jo oleellisimman mutta hieman resähtiä

* spagettia niin monta annosta ko tyyppejä syömään, tai yks vähemmän,tai enemmän, miten on nälkä
Keitetään suolavedessä.

* keitetty tuore punajuuri per nokka
Vapaatyyli kuhan suupaloiksi saa. Voi vaikka raastaa. Mie kuutioin.

* porkkana per 2 hlöä
Viipaloijaan juustohöylällä pitkittäin kuten wokkihannes.

* iso purjosipuli
Rinkuloiksi vain niin pitkälle ko vartta piisaa syömäkelvollisena.

* muutama lusikallinen marinoituja valakosipuleita
Kokonaisina. Molen itte marinoinu niin ovat yrttipitoisia,miedosti etikkaisia,oliiviöljyssä, vähän rapsakka ei mikhän lötskykasa. Josei ole niin laita tuoreita. Soveltaa saapi.

* Aura-juustoa ihan persouven mukhan.
Meillä son aika palijon. Hulijautin 2/3 osaa haarukalla rusikoijen. Piti vähän jättää riesaksi kaappiin.

* tuoretta persiljaa
Mie laitoin 1/3 ruukkua ko meitä on vain kaks syömäsä. Ihan käsin repimällä.

* lusikallinen chiliölijyä (omatekosta) paistinpannun suojaksi
* lusikallinen hummerifondia spagetille mavuksi, täsä sitten josei ole niin laita soijaa vaikkapa.
* mustapippuria suoraan myllystä.
 
Keitämä spagetti ja keitämä punajuuret. Molemmat suolaveessä. Erikseen.
 
Paistinpannulle ölijyä, porkkanat,purjot,punajuuret... hieman aikaa hämmennys ettei porkkana jää kivikovaksi.
Lissää valakosipulit, spagetti ja sen päälle hummerifondilitkua taikka soijaa.
Rapsuttele sekkaan Aurajuustoa niin palijon ko sielu tykkää.
Pinnalle mustapippuria sekä revityt persilijat.
 
 
Son sitten äkkiä valamista!
 
 
 
 




sunnuntai 18. elokuuta 2013

Chileistä leipää ja jauhelihapiirakkaa

Nyt käytämä loput tuoreet chilit ja valakosipulit.

Ensin tehhään perus vaalia leipätaikina.
Mie laitan kutajoinki nesteestä (5dl)  puolet enemmän jauhoja ja sitte pussi hiivaa sekä mausteita . Suolaa sekä sokeria enshättään. Tähän taikinnaan lisäksi pari chiliä sekä kolome kynttä valakosipulia + yrttimaustetta lusikallinen. Ni ja lusikallinen chiliölijyä (itetehtyä). Tullee kaks vuokaleipää. Laiskotti, ois voinu leipoa käsinki.

Piirakkapohojaan laitoin jauhoja n 3 dl, leivinjauhetta toista teelusikkaa, suolaa, oliiviölijyä 2 rkl , chilisoosia 2 rkl ja vettä jotta taikinoituu. Sitten kaikki vain sekasin.
Vaikuttaa kovasti pizzataikinalta.
Vuoan voitelin chiliölijyllä  ja painelin taikinan siihen.

Täyte lähti liikkeelle chilien (2kpl) pilikkomisesta sekä valakosipulien (4 kynttä) sekä isohkon porkkanan raastamisesta. Ne pannulle pienen ölijytilikan kans  + 250g jauhelihhaa. Mausteiksi suolaa sekä mustapippuria pari kierrosta.
Ko nämä paistui niin suikaloin puolikkaan keltasesta paprikasta, kaks minisipulia, kaks isoa tuoretta herkkusientä sekä raastoin muutaman kourallisen polarjuustoa.

Täytteet niskaan ja juustosta hattu päälle. Sit vähän yrttisekotusta koristeeksi.

Leivät kohoaa vuoasa, piirakka on uunia vaile niin kuorasin sekä lohkoin 7 pottua.
Mausteiksi merisuolaa, chiliölijyä ja pottumaustetta.

Meijän uuni ei oo mikhän suurista suurin niin ensin piirakka ja potut 200 ´C.
Leivät kohuaa vuoasa pöyvälä, jos tullee yli niin nostele kyytiin vaan.

Piirakkaa paistoin ensin 20 min, sitten otin sen pois ja laitoin leivät kypsyyn  n 30 min,
piirakka takasin n 15 min ja kaikki uunista ulos.



Hyvin meni kaupaksi. Ähkyt taattu !

maanantai 12. elokuuta 2013

Omenapiiras

Irtopohojavuoka essiin ja sinne leivinpaperi.

Kuluho mihin mahtuu

3 dl jauhoja
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
100 g voita

nämä nypitään sekasin ja lisätään

3 rkl vettä

Taas sekasin.

2 omenaa viipaleiksi
4 rkl mango-kermalikööriä (Helmi)

Ans maustua.

Pohojan voi levittää reunoja myöten vähän koholleen.

Sitten siihen taikinakulhoon
1 muna
1 rahkapurkki
omenasta jääneet liköörit

Sekota.

Levitä pohjan päälle.
Nostele omput siihen.
Sirota sokeria päälle.

200´C kunnes kypsä. N 20 min.



Tarjoile lämpimänä vaniljajätskin kans.
Tai keksi itte paremmin. 

Hintaa tullee 4 €. 

Isosti kanakeittoa

Ensin vuoka, sinne kanankoivet 3 kpl , vettä pohjalle vähäsen, uuniin 200´C vaikka kuinka kauaksi.
Ainaki tunti.
Pese lavuaari mihin kipattaan kaikki vihannekset ja sitten toinen lavuaari tai pöytä mihin laitetaan koivista tullut muovirasia risteilijäksi. Siihen kaikki roskat vain riskisti niin ei tarvi mälijätä jokapaikkaa. Koivista luutki. Muista. Elä heitä hukkaan välistä.

 Hah, ompa pimiä kuva mutta oikeesti ovat varsin tuoreita vihanneksia. Tästä voijaan äkkiä laskea että:
12 kpl / 1,5 kg isoa pottua
4 kpl / 0,5 kg porkkannaa
1 kpl / 400g parsaa
2 sipulia
2 chiliä
3 valakosipulinkynttä

Mullon semmonen varovasti käyrä vihannesveitti millä on pikkusen heleppo kuoria,  ko kerta kuorimaveitti on pesussa. Voi myös kätevästi pilikkoa,viipaloija ja suikaloija. Ko en laittanu suojakäsineitä niin meinaan saksia chilit. Nämä ois tarkotus kaikki saaha kattilaan itteä miellyttäviksi suupaloiksi.
Paitsi parsa. Se laitetaan jälestä käsin. Saa palotella kuitenkin.
Ja vettä päälle. Ja suolaa. Elä ujostele sen suolan kans. Saa olla merisuolaa ja ainaki kouranpohojallinen. Keitto tarvii makua.

Kasvit saa ootella kattilassa kunnes kana on valamis. Sitten uuni pois päältä.
Kana saa jäähä. Se jähtyy sieläki.
Levy päälle ja keitto tulille.

Ko ovat porisseet aikansa niin laita parsat päälle. Ko ruoka alkaa kuplimmaan niin voi levyä pienentää.
Mausteiksi loraus soijaa, loraus hummerifondia,lusikallinen provencen yrttejä ja lusikallinen currya.

Sitten perkaat kanat sinne keittoon. Ihan käsin repimällä tullee hyvä. Muutama nahanpalakin liemeen.
Ei haittaa kettään. Voi ne syä rappeinakin. Tai heittää sitten perkuujätteisiin jos ilettää. Maun tarkistus.
Pitäs olla hyvvää. Josei ole niin pittää lisätä mistä tykkää eniten.



 Tämä maistui meille tämmösenään. Enstaina sitä voi jatkaa koskenlaskijajuustolla ja kookosmaijolla.

Tästäki määrästä taijettiin selevitä seittemällä eurolla. Satsia tuli nelijä litraa.

torstai 8. elokuuta 2013

Eve´S Special - palat

No molen kekkassu resähtin mokkapalojen kilipailijaksi.
Se mennee tälviissiin:

5dl vehenäjauhoja
3,5dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
suolaa

kattilaan
125g voita
1 dl kermaa (ota 2,5dl florasta)
1 dl maitoa
vaniljasokeria
1 pss ice coffeeta
1/2 tl piparminttuölijyä 

Sekota voi sulanneeksi.
Lisää 2 kananmunaa.
Hämmennys.



Kaikki jauhojen pääle. Sekota tasaseksi massaksi ja laita leivinpaprun pääle pellille . 200´ C kunnes kypsä. Kurki 20 minuutin kohalla onko. Tarkista tikulla. Nosta jähtymään.

Kuorrute
1,5 dl kuohukermaa (loput florasta, on vain niin kätsä koko)
1,5-2 dl fariinisokeria

Sekota kinuskiksi.
Jähytä.
On aika tummaa joten vatkaa vähän aikaa. Koostumus ja väri vähän muuttuu. Ei tarvi pursotusvaahoksi vatkata ko silleen että kiva levittää vielä ja on tahamiiaa.

Sit vaan levität tän siihen taikinalevyn päälle ja murskaat pintaan pussillisen suolattuja cashewpähkinöitä.


Valamis. Ei muutako leipäläpeä päin. Nih !

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Hei me säilötään !

Pakkohan täsä on jotaki saaha aikaseksi niin mie päätin säilöä jutskuja kylymäkellarriin.

Herkkukurkkuja tehin näin ja meni 2 tuntia :

5 kg avomaakurkkuja viipaloijjaan, suikaloijjaan, lohkottaan
2,5 l vettä keitettään jossa on
7 dl väkiviinaetikkaa ja
5,5 dl sokeria
puoli nippua tilliä
nelijä  mustaherukan lehteä  , kannattaa nyppiä ne käsin niin jää ihana tuoksu sormiin

Näin, porisemaan vain.

Sitten tehhään lasipurkeille kuntotarkastus ja huuhellaan vaikka tiskikonneesa kuumiksi.

Ko se vesi kiehuu niin mäiskitään sinne kurkkuja, niitä mitä suikaloitiin,viipaloitiin ja lohkottiin.
Ko non vähänaikaa porissu niin nostellaan ne veks pihtejä taikka reikäkauhaa apuna käyttäen.
Voi taas pärskyä, riippuu miten palijon käyttää voimaa ja mennee paita sontaan, niinku aina.
Ei, ei oo essua.
Niin se kurkku vaihtaa reunasta ihan niukasti väriä siinä litkussa niin mennee tovi hoksata erottaa se.

Kurkut nostellaan sitten niihin lasipurkkeihin. Ja sinne lavottaan matkaan piparjuuren palasia ja mustaherukan lehtiä ja tilliä. Ossaan laitoin valakosipulinkynsiä ja jopa kokonaisia chilejä. Näe sitten miten niille käy. Syökö kukkaan. Kokkeilen kuitenkin.

Piparjuurta voi olla työläs ettiä. Paikallisesta kaupasta kyssyin nuorelta myyjältä niin se huiskutti yrttipensaita ees ja taas ja sano josei se pipar ...(?) tässä ole niin son loppu. Yritin välliin sanoa että son inkiväärin näkönen... mutta ei. Soli kuulema sitten loppu.

Ko kurkut on kaikki keitetty äkäseen ja lavottu purkkeihin hökkeitten kansa niin sitten siihen keitinliemeen sekotettaan yks pussi kurkunsäilöntäjauhetta. Nyt vain keittäys ja kaajama purkit umpitäyteen , ainaki niin että kurkut peittyy. Kannet kiini ja kylymään. Antaa olla 3-4 vk ettei oo tappoetikkaa ennää suuntäyveltä. Jo vain niissä pusseissa lukkee että noin 2 vk mutta usko että parempi ko saa etikka tasaantua pitempään. Maista sitten !

Kurkkupikkelssiä mie tein näin

1,4 kg tuorekurkkuja
0,5 kg sipulia
punanen paprika
keltanen paprika

Ihan pikkupikkelsipalasiksi.

2,5dl väkiviinaetikkaa
5 dl sokeria
alta 0,5 dl suolaa
nippu/ruukku tilliä

Nämä ihan sekasin.

Sitten kaikki keskennään ihan sekasin.

Sit mie palottelin murusiksi kolome chiliä ja otin litran tuota pikkelsiä eri astiaan ja eiku sekasin.

Nämä säilöntäastioihin ja kylymään. On syömävalamista heti mutta saa tasaantua vaikka yön yli.

Sit mie tein vielä tämmösen ölijyn

1 l oliiviölijyä
3 chiliä
4 laakerinlehteä
6 kaffirlimetinlehteä, tai no niitten palasia
kouranpohjallinen mustapippureita
lusikallinen sormisuolaa

Oisin puotellu sekkaan vielä valakosipuleita mutta noli menny niin rumiksi etten kehannu.
Voi jälestä tieten puotella kyytiin.

Tää oli sitten siinä tällä kertaa ja kylymäkellari kiittää. Nih !




Täsä kuvasa ole lähellekkään kaikki. Niitä herkkukurkkuja tuli vissiin 6 purkkia.





lauantai 3. elokuuta 2013

Vieraita,pottua ja possua sekä kirpsakka sitruunapiirakka

Ykskaks päätin pyytää pari kaveria kyllään ko löysin kaupasta pikkusen makian näkösen possunfileen (4,68€/kg). Ja otin tietenki sen kilonkasslerin siittä mukkaan. Pottuja ja porkkanoita löyty kotoakin ja kaikki muutkin mausteet sekä kermapurkki.

Ennää vihireitä ostoskorriin että pääsee salaatin tekkoon.

Rucolaa,cosmopolitan salaattia sekä kurkkua.Paprikkaa,meloonia ja viinirypäleitä. Näistä salaatti. 
Revitään ja palotellaan jääkaappiin oottamaan vieraita.





Potut rapsutettaan ja porkkanat kuorittaan. Laitama ne vetteen höyrykattilan alaossaan oottammaan keittovuoroa. Varataan yks porkkana per pää ja kourallinen perunoita. Nämä on niitä kesän herkkuja.

Se possu . Ko päikkärit vähän veny niin tehemä tämmönen iliman esivalamisteluita liha. Siistittään pinta terävällä veittellä itelle hyväksi. Eli lähinä yliroikkuvat riekaleet veks. Sit mie viiltelin ´läskipintaan´ uria.

Paistinpannu tulille, voita nokare, antaa sullaa.
Otama laakea vuoka esille mihin se koko pala mahtuu (n 30cm).
Siihen rouhittaan pohoja piiloon suolaa ja pippuria.
Ko voi on sula niin liha sinne yks kylyki eelä. Otama heti nopeasti kuluho johon lorautettaan puol desiä ölijyä, kolome tai nelijä teelusikkaa hunajaa, viis tippaa tulista maustelitkua , meillä son Naga Jolokia, sekasin koko sotku ja suti kätteen.
Possu nurin ja sutittaan paistopinta. Tätä niin kauan ko koko possu on kierretty ympäri. Sitten vielä pika voitelut toisen kerran ympäri. Ja vaikka niin kauan että koko litku on käytetty. Saa itte valita. Paistettaan iha vain pinnalta soman väriseksi.

Taas räiskyy päälle. Pittää kohta pyykätä. 
Tai hommata se essu ja muistaa käyttää sitä. 
Elämä on valintoja täynnä.

Sitten ko valamista muttei missään nimessä kypsää niin puotetaan märkä liha vuoan reunaan kylyki eelä ja pyöritettään se ees taas kunnes mausteet on tarttunu yltympäri.  Pikkusen vettä voitelukuppiin,se pannulle ja pannun kautta vuokaan. Kerättiin kaikki maut sammaan kassaan. Varmistus suola päälle ja uuniin 150´C 45min. 

Tälläaikaa mie tein sitruunapiirakan pohojataikinan ja täytteitä vähän.

3  dl vehnäjauhoja
3 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g voita tai margariinia
3 rkl vettä

Kuivat aineet eelä ja voi nypitään sekkaan vaikka haarukalla. Sitten vesi ja sekotettaan taikinaksi. Voijellaan vuoka ja painellaan taikina sinne pohojalle.

Liha uunista ulos, folioijjaan. Vuoasta kaikki nesteet pikkukattilaan. Kuivataan se vuoka ja liha takasin uuniin.
Uuni 200´C . Ko son kuumennu siihen 200´C ja minuutti kaks pääle niin  liha ulos ja piirakkavuoka sissään. 15 min piisaa paistoaikaa.

Potut kipataan höyrykattilan yläossaan, alaossan laitetaan vesi ja levy päälle. Suolaa jos halvat.

Sitruunapiirakan täyte. 
Ota kattila, litranen käy. Kuppi ja muovikulho kans heti esille.


Laita kattilaan kaks ja puol desiä sokeria ja nelijä-viis ruokalusikkaa vehenäjauhoja. Kierros suolaa.
Ota muki johon laitat puolet vettä ja puristat kaks sitruunaa tyhyjäksi. Nämä sinne kattilaan ja kattila miedolle lämmölle. Hämhäytä tasaseksi.
Erottele viis keltuaista kuppiin ja valakuaiset kuluhoon.
Leikkaa 50g voita litkukattillaan ja keltuaiset pääle. Ala sekottammaan sileäksi.
Piisaa että paksunnee ja kuplahtaa.

Voit samala sekotella valakuaisia kovaksi vaahoksi, lissää sinne sitten desi sokeria ja sekota kunnolla niin että sitä voi pursottaa tai es levittää. Keittiö meinaa olla aika kuuma joten kiireessä saa tehhä.

Piirakkavuoka ulos uunista , eikhän se 15min menny jo. Ko ´kiisseli´on paksua ja tasasta + kuplahtanu, niin kaaja hetimiten pohojan päälle. Sitten se valakuaisvaahto eli marenki siihen miten kerkeät. Uuniin 5 min.

Kastikekattila levylle. Sinne viis ruokalusikkaa vehenäjauhoja. Sekota. Kaaja kuohukerma pääle. Sekota. 

Pottukattila pois päältä. Foliot irti lihasta ja viipaloijaan se. Tarkista kypsyys. 
Voi myös maistaa suolantarpeen.
Sattu mäihälä supermurea,sopevan makea,suolanen,pippurinen ja takapotkunen. Ei tarvi ko esille laittaa.

Uuni pois päältä, piirakka ulos ko valakonen on muuttunu hieman rusehtavaksi.

Saapi jähtyä. Syömä sitten ko on jälkkärinäläkä.

Kastike keitetään kassaan. Tarkista paksuus, riittävyys ja suola. Voi jatkaa maijolla ihan hyvin.

Kaikki valmista,jälet siivottu,vieraat pöytään ja... isäntä onkin jo ehtiny kattiloille ...

Enpä kerenny annoksia kuvvaileen tai mittään, mutta tätä jäi hyvin niukasti mikä kertonee menekistä.


Tästä mänkkäs nelijä ja meille jäi vielä paistinpottuainekset.
Sekä kahavipiirakkaa.

Hintaa koko satsille n 12 €.